Tietoa siirtolapuutarhoista

Siirtolapuutarha on puutarhaviljelykseen tarkoitettu palstoihin jaettu yhtenäinen alue. Siirtolapuutarha - toiminta edistää ekologista ja eettistä elämäntapaa.  Kutakin siirtolapuutarhaa hallinnoi sitä varten perustettu yhdistys, johon palstojen viljelijät kuuluvat. Siirtolapuutarhapalstojen koot vaihtelevat huomattavasti.

Palstalla on mökki ja usein muita rakennelmia.  Mökissä saa yöpyä.

Palstoilla viljellään hyötykasveja, hedelmäpuita ja kukkia.

Kesän toimintakauden aikana siirtolapuutarhat ovat päiväsaikaan vierailijoille avoimia puistoalueita. Itse palstat ovat yksityisaluetta. Siirtolapuutarhayhdistykset järjestävät yhteisiä tapahtumia:  juhannus- ja elojuhlia. 

Yhdistysten kerhotaloilla on keittiöt ja kokoontumistilat. Yhdistykset hoitavat siirtolapuutarhojen yleisiä alueita ja yhteisiä rakennuksia pääosin talkoilla.

 

Miten siirtolapuutarhat toimivat?

Helsingissä on yhdeksän siirtolapuutarhaa. Siirtolapuutarhayhdistykset vuokraavat alueet Helsingin  kaupungilta. Nykyinen vuokrasopimus on voimassa vuoden 2026 loppuun.

Kaupunki siirsi siirtolapuutarhojen hallinnon ja alueiden hoidon yhdistyksille vuonna 1997. Yhdistykset vuokraavat palstat edelleen yksittäisille viljelijöille.  Palstaa saa käyttää yksinomaan siirtolapuutarhatarkoituksiin eikä sitä tai sen osaakaan saa luovuttaa ulkopuolisen käytettäväksi.

Viljelijä on velvollinen pitämään palstan rakennuksineen hyvässä  kunnossa sekä noudattamaan alueelle hyväksyttyjä  määräyksiä. Rakennusviraston ohjeissa on määräyksiä mm. pensasaitojen ja puiden sallituista korkeuksista. Rakentamista säännellään kaupungin ja yhdistysten antamilla määräyksillä.

 

Miten pääsee viljelijäksi?

Viljelijä voi myydä palstansa vuokraoikeuden, palstalla olevat rakennelmat ja istutukset vapailla markkinoilla. Siirtolapuutarhapalsta voi olla vain Helsingissä henkikirjoilla olevalla, jolla on vakituinen asunto Helsingissä.

 

Millainen on siirtolapuutarhojen tulevaisuus?

Omatoiminen viljely on hyvin suosittua. Siirtolapuutarhat ovat kaupungissa tärkeitä viheralueita. Helsingin kaupunki suunnittelee uusia siirtolapuutarha-alueita sekä joidenkin vanhojen siirtolapuutarhojen laajennuksia.