Pesänpuolustaja-kiertopalkinto Maarit Louekarille

13.8.2020



Kaksivuotinen kiertopalkinto luovutettiin Pakilan aurinkoisilla Elojuhlilla

Helsingin siirtolapuutarhojen aluejärjestö jakaa Inga ja Erkki Heikkosen lahjoittaman Pesänpuolustaja-kiertopalkinnon kahden vuoden välein poikkeuksellisesta halusta ja kyvystä edistää helsinkiläistä siirtolapuutarhakulttuuria. Järjestö valitsee palkinnon saajan eri siirtolapuutarhojen ehdotuksista.

Tänä vuonna kaikki ehdotukset olivat yksimielisiä, ja palkinto luovutettiin Maarit Louekarille Pakilan Elojuhlissa 8.8. Maarit oli alun perin Vallilan mökkiläinen ja siirtyi kymmenisen vuotta sitten Pakilaan. Maarit oli pitkäaikainen aluejärjestön puheenjohtaja ja toimii tällä hetkellä Suomen siirtolapuutarhaliiton hallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Siellä hänen vastuualueenaan ovat talous ja tiedotus. Lisäksi Maarit vetää liiton ympäristöryhmää.

Ennen kaikkea Maarit omalla toiminnallaan syventää ja kehittää monipuolisesti yhteisöllisyyttä, kestävää kehitystä ja luonnonmukaisuutta.

Palkintoa Maaritille (oikealla) olivat luovuttamassa aluejärjestön puheenjohtaja Arto Härkönen (mikissä), palkinnon edellinen haltija Maarit Humaloja, aluejärjestön pitkäaikainen sihteeri Annu Brotherus sekä aluejärjestön varapuheenjohtaja Juha Tuhkanen.

 

Kuvat: Heli Ahola